Search
  • Teemu Mattila

Positiiviset ja toimivat rutiinit rakentavat haluamaasi elämää

Meillä kaikilla on unelmia, ja usein haluaisimme olla parempia versioita itsestämme. Haluaisimme muokata identiteettiämme, jotta voisimme olla tulevaisuudessa entistä parempia. Kuulostaako tutulta? Rutiineilla on iso vaikutus kehittymiseen, ja siihen millaisena koemme itsemme ja elämämme.



Minkälaisia rutiineja meillä on? Usein toistamme automaationa tiettyjä rutiineja, jotka ovat kehittyneet tarpeen tai ärsykkeen johdosta. Osa tavoistamme on ollut mukana lapsuudesta asti, osa on kehittynyt vasta myöhemmissä elämänvaiheissa. Rutiinit voivat kuitenkin olla sekä hyödyksi että haitaksi. Siksi on järkevää pysähtyä ajoittain miettimään, minkälaisia rutiineja olemme toistaneet, ja voisimmeko kenties muuttaa tai parantaa niitä entisestään.


Rutiinit voi kategorisoida positiivisiin, negatiivisiin ja neutraaleihin rutiineihin. Esimerkiksi hampaiden pesu päivittäin on neutraali toimenpide, jonka toistamme koska suun ajoittainen puhdistaminen on meille itsestäänselvyys. Negatiivinen rutiini voisi olla herääminen jatkuvasti liian myöhään, että ehtisimme syödä aamupalaa. Positiivinen rutiini puolestaan voisi olla esimerkiksi uutisten lukeminen aamuisin.


Omia rutiineja kannattaa tarkastella kriittisesti


Olisi tärkeää pysähtyä miettimään, mitä negatiivisia rutiineja itsellä on. Voisiko niiden tilalle ottaa jotakin positiivista, tai lopettaa huonon rutiinin toteuttamisen kokonaan. Voisiko esimerkiksi töistä tullessa keskittyä puhelimen sijaan läsnäoloon ja keskusteluun perheen kanssa? Tai mahtaisiko olla järkevämpää antaa suukko puolisolle ennen ruokapöytään säntäämistä? Voisiko jatkossa hymyillä puhelimeen vastatessa, tai kävellä portaat hissin sijasta? Täyttääkö ruokalautasen ensin kasviksilla tai joisiko palaverissa limun sijaan vettä?


Vältä muutoksia, jotka perustuvat ainoastaan tavoitteisiin ja saavutuksiin

Suosittelen luomaan listaa omista rutiineista päiväkirjamuodossa muutaman viikon ajan. Sen avulla voit pohtia kriittisesti, mistä haluaisit luopua tai mitä haluaisit tilalle tai muuttaa, jotta loisit ihmistä, joka haluat tulevaisuudessa olla. Vältä muutoksia, jotka perustuvat ainoastaan tavoitteisiin ja saavutuksiin, ja keskity mieluummin niihin muutoksiin, jotka vievät sinua kohti omaa parempaa itseäsi.


Rutiineista ei kuitenkaan kannata tehdä itselleen neuroottista, sillä tietty joustavuus helpottaa arjessa toimimista. Voi esimerkiksi pitää sääntöä, että ei koskaan jätä kahta liikuntaharjoitetta peräkkäin väliin, mutta yhden väliin jääminen ei ole pahasta. Tai että ei tee kolmea yli kahdeksan tunnin työpäivää peräkkäin viikossa.


Rutiinien merkitys elämäämme


Pienillä rutiineilla on todella tärkeä merkitys kokonaiskuvan kannalta, sillä asiat kertautuvat ajan kuluessa. Jossain mene aina kipuraja, jossa huomaamme rutiinien vaikutuksen elämäämme toden teolla.


Mietitään esimerkiksi säätä ulkona. Mikäli lämpötila on -3,-2 tai -1, pysyy sää lähes ennallaan, mutta asteiden noustessa nollaan alkaa lumi yllättäen sulamaan. Kyseessä on raja-arvo, jolla on suuri merkitys. Sitä ennen tapahtuvat muutokset eivät vielä vaikuta tilanteeseen, mutta vievät kuitenkin koko ajan kohti yllättävää suurta muutosta.


Jos mietimme omaa hyvinvointiamme, niin esimerkiksi jatkuvasti huonossa asennossa työskentely saa meidät huomaamaan ajan saatossa, että olkapäät ovat kipeytyneet ja selkämme tukkoinen. Mikäli laiminlyömme päivittäisen aktiivisuuden, saatamme huomata jopa rappusten kävelyn raskaaksi. Tilanteen jatkuessa tulee raja, jolloin kipu kroonistuu tai aiheutamme jopa nivelrikon lihasten heikentyessä ja taakan kasvaessa kehollemme ylitsepääsemättömäksi.


Tee rutiineista oman arkesi tukipilari

Sama tilanne on esimerkiksi urheilijalla tai työntekijällä, joka kuormittaa itseään yli palautumiskyvyn riittävän pitkään. Hän saattaa jaksaa puoli vuotta tai useita vuosiakin samalla teholla, mutta tietyn rajan ylittyessä tulee täydellinen loppuun palaminen. Silloin edes helpot harjoitteet eivät onnistu.


Toisaalta kun toistaa positiivista rutiinia, esimerkiksi säännöllistä juoksua töihin, huomaa vuosien saatossa, että voi juosta ensimmäisen puolimaratonin kevyesti. Tai kun käy kuntosalilla heti töiden jälkeen, huomaa vuosien myötä, että ulkonäkö on muuttunut lihaksikkaaksi tai kiinteäksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että ennen kaikkea rutiinit säästävät mieltämme ajattelusta ja luovat turvaa arkeen. Tee niistä siis arkesi tukipilari.

53 views0 comments

Recent Posts

See All