Sokeria, sokeria

Yksittäisistä välipaloista voi kertyä vaivihkaa huomattava määrä sokeria suosituksiin nähden. Niklas Koskimies kirjoittaa, miten sokerista tuli hänelle tapa – ja miten tavasta pääsi sittemmin eroon. Tai ainakin melkein.



Päätin olla itselleni armollinen. Se ei ollut hyvä idea.


Taistelin kroonisen univelan kanssa viitisen vuotta sitten. Silloin se alkoi rapistua: tahdonvoima.


Väsyneenä lapsen valvottamista öistä aamiainen jäi hataraksi. Lähinnä iso maitokahvi ja tummaa suklaata - onhan se terveellistä, ainakin niin väitetään. Sitten päiväkodin kautta metroaseman viereiseen kauppaan ja energiajuoma, kun oli vielä unipöpperöinen olo. Ei se voi ongelma olla, kun se on vain kerran päivässä. Töissä sitten kahvin kanssa dominokeksejä. Kotiin tullessa kaupan kautta ruokatarpeita ostaessa hihnalle vielä pieni suklaapatukka. Hittojako - se, joka käy kaupassa ansaitsee palkinnon. Illalla vielä pala omenapiirakkaa.


Tahdonvoima on “lihas” ja se väsyy, jos sitä käytetään.

Eihän minulla mitään sokeriaddiktiota ollut. En syönyt karkkipussillissia tai kokonaisia levyjä suklaata. Kuitenkin tuo oli tyypillinen päiväni viisi vuotta sitten ja tuossa on sokeria n. 110 grammaa. WHO:n terveyssuositus on 25. Paino nousi, väsymys paheni. Lopulta alkoi olla ongelmia verenpaineen kanssa. Lääkäristä tuli herätys. Itselleen armollisuudella alkoi olla seurauksensa.


Sokeriaddiktio on kenties liian vahva sana. Kyse on tavasta. Sokeri antaa hetken humauksen energiaa silloin, kun muuten on väsynyt. Nälkää se ei pidä. Kuin heittäisi bensaa hiipuvaan liekkiin. Humahtaa, mutta ei lämmitä.


Tapojen muuttamisessa ei ole kyse tahdonvoimasta


Frank Martela puhuu tahdonvoimasta; tai siis tarkemmin siitä, että tavan muuttaminen ei tapahdu tahdonvoimalla. Tahdonvoima on “lihas” ja se väsyy, jos sitä käytetään. Monet psykologiset tutkimukset tukevat tätä näkemystä. Pitää vähentää houkutuksia, jolloin tahdonvoimaa ei tarvitse käyttää.


Huonon tavan muuttaminen lähtee yrityksellä korvata se paremmalla. Ensimmäisenä vaihdoin aamun energiajuoman c-vitamiiniporeeseen - en sen vitamiinin takia oikeastaan, vaan sen juomisen tavan vuoksi. Kun oli jo jotain raikasta juonut, niin ei tehnyt enää niin mieli jotain muuta päälle.


Toinen on tehdä huonosta tavasta itselleen näkyvä. Päätin, että pienet suklaapatukat ovat ok silloin tällöin, mutta rajoitan niiden määrää viikossa. Keräsin kaikki karkkiroskat viikon ajalta puvun takkini taskuun, josta sitten räknäsin niitä. Roskat alkoivat ärsyttää niin paljon, että jätin ne patukatkin syömättä.


Kuin heittäisi bensaa hiipuvaan liekkiin. Humahtaa, mutta ei lämmitä.

Työpaikan dominorinki oli haastava, sillä kaikki eivät tapaherätystäni jakaneet. Onnistuin kuitenkin siirtämään dominot pöydältä kaappiin, jotta ne eivät olleet koko ajan näkyvissä. Tällöin niiden ohi kulkeminen oli helpompaa minulle, ja kaikille muillekin. Keksien kulutuksessa tapahtui muutamassa viikossa iso muutos.


(Olisin mielläni laittanut omenia esille hyvän tavan vahvistamiseksi, mutta siihen ei neuvotteluvoimani riittänyt).


Yöuniani en vieläkään hallinnut täydellisesti. Itsestäni riippumattomia muuttujia oli useita. Katkonaisia yöuniani yritin korjata siirtämällä nukkumaan menemistä vartilla aiemmaksi ja nukkumalla vartin pidempään. Katkonaisuuteen ei voi vaikuttaa, mutta pituuteen voi. Aamiaisiin vaimoni kanssa kehitimme kahvin kylkeen marjasmoothien, joka osaltaan pitää hyvin nälkää ja antaa potkua päivään.


Ei mitään täyskieltoa


Olen ajatellut olla luopumatta sokerista. Ei siinä itsessään mitään pahaa ole, jos sen määrät pysyvät maltillisina. Addiktio on liian vahva sana. Uusien tapojen opettelu ja vanhoista poisoppiminen ovat keskiössä. Pääasia, että askeleet eivät ole liian pitkiä eikä muutos liian äkkinäinen.


Nykyään sokerimääräni ovat maltillisia, vaikka eivät ehkä ihan tuohon WHO:n tavoitteeseen pääsekään. Monet asiat, jotka ennen olivat arkipäivääni, maistuvat nykyään todella makeilta. Yksi erikoinen havainto: porkkana on makea juures. Ennen se maistui vetiseltä, mutta makuaisti mukautuu.


Lasten synttärit ovat minulle vieläkin erikoinen kokemus. Laidunnan pöydän ympäri ja syön karkkeja ja kakkuja, mutta nykyään siitä tulee minulle varsin huono olo päiväksi. Eräänlainen sopeuma kenties sekin. Oleellista mielestäni on se, että jokin päivä voi mennä överiksi, mutta täytyy olla tapa tulla takaisin. Yksi päivä ei tapaa romuta, mutta kaksi päivää on jo uuden tavan alku. Oli se tapa sitten hyvä tai huono.


...ja omenapiirakasta en luovu.


Hyvinvointia päivään!

43 views0 comments